Muurahaiset ovat yhdyskunnissa eläviä hyönteisiä, jotka viihtyvät hyvin monenlaisissa ympäristöissä kuivilta maa-alueilta aina märkiin kosteikkoihin. Muurahaisten yhdyskunnat muodostuvat kuningattarista, koiraista ja työläisistä, joista ainoastaan kuningattarilla ja koirailla voi olla siivet. Uudet koiraat ja kuningattaret kuoriutuvat kesäisin ja kuoriutumisen jälkeen ne lähtevät häälennolle muutaman päivän ajaksi suurissa parvissa. Työläiset puolestaan ovat aina naaraita ja ne muodostavat suurimman osan muurahaisten yhdyskunnista.

Muurahaiset tunnetaan kaikkiruokaisina hyönteisinä, joille kelpaa ravinnoksi yhtä lailla niin kasvien mesi kuin eläinperäinen ravinto. Yhden muurahaispesän asuttama yhdyskunta voi kuljettaa kesän aikana pesäänsä jopa miljoonia hyönteisiä. Muurahaiset kuitenkin janoavat ravinnokseen ennen kaikkea kasvinesteiden sisältämää sokeria, mistä johtuen ne noutavat kukista ja muista kasveista sokeripitoista mettä sekä saalistavat kirvojen erittämää ulostetta eli mesikastetta. Ne hyödyntävät ravinnokseen myös itse kirvoja, jotka ovat muurahaisille tärkeä proteiinin lähde.

Asuntojen sisätiloihin pyrkivät muurahaiset ovat taipuvaisia etsimään ravinnokseen kaikkea makeaa ja sokerista. Niiden suurinta herkkua ovatkin lattioilta ja pöytätasoilta löytyvät sokerin muruset ja muut pöydälle tai lattialle pudonneet ruoantähteet. Vaikka muurahaiset ovatkin ihmisille vaarattomia, ne tuntuvat hyvin kiusallisilta ja epämiellyttäviltä vierailta kotien lattioilla ja pöytätasoilla vilistäessään. Koska niille on luontaista etsiä ravinnokseen muun makean lisäksi myös kukkien mettä, muurahaiset kukkaruukussa voivat olla valitettavan tuttu näky kodeissa ja kesämökeissä kesäkauden aikana. Näistä syistä muurahaisten torjunta on ehdoton toimenpide asuinmukavuuden varmistamiseksi.

Suomessa yleisimmin esiintyvät muurahaislajit

Suomessa esiintyy noin 60 muurahaislajia, joiden tunnistaminen ja toisistaan erottaminen voi olla joskus haastavaa puuhaa. Vain muutama muurahaislaji muodostaa kuitenkin enemmistön kotien sisätiloihin pyrkivistä ja sieltä ravintoa etsivistä muurahaisista. Useimmiten muurahaiset pääsevät sisälle asuntoon talon rakenteissa esiintyvien halkeamien kautta ja ne viihtyvät etenkin lautojen ja kivilaattojen alla, joihin ne tekevät pitkittäissuuntaisia käytäviä. Tässä esittelemme kolme näistä kotien sisätiloihin hanakimmin pyrkivistä muurahaislajeista.

Sokerimuurahaiset

  • Sokerimuurahaiset, toiselta nimeltään pihamauriaiset, tunnistaa niiden mustanruskeasta värityksestä ja pienestä koosta. Nimensä mukaisesti sokerimuurahaiset käyttävät ravinnokseen kaikkea makeaa, mikä saa nämä pikku vipeltäjät hakeutumaan hanakasti kotien sisätiloihin.
  • Sokerimuurahaisten koko vaihtelee pienimmillään parin millimetrin mittaisista työläisistä ja enintään viiden millimetrin pituisista koiraista aina kuningattariin, jotka voivat kasvaa enimmillään 10 millimetrin mittaisiksi.
  • Sokerimuurahaiset alkavat hakeutua sisätiloihin jo keväällä ja niillä on taipumus ilmaantua koteihin suurissa parvissa. Asunnon sisälle päästyään ne hakeutuvat kohti valoa ja aloittavat välittömästi ravinnon etsimisen.

Mustamuurahaiset

  • Mustamuurahaiset ovat nimestään huolimatta sokerimuurahaisten tavoin väritykseltään mustanruskeita ja niiden raajat ovat vaaleanruskeat.
  • Mustamuurahaiset erottaa sokerimuurahaisista niiden suurempi koko – mustamuurahaisten yhdyskunnissa esimerkiksi työläinen voi kasvaa jopa seitsemän millimetrin mittaiseksi.
  • Mustamuurahaiset pyrkivät liikkumaan sisätiloihin toukokuusta lähtien aina syyskuulle asti.

Hevosmuurahaiset

  • Hevosmuurahaiset ovat kolmesta yleisimmästä muurahaislajista kooltaan suurimpia. Työläiset voivat kasvaa 12 millimetrin pituisiksi ja kuningattaret jopa 17 millimetrin mittaan.
  • Hevosmuurahaisen tunnistaa suuren kokonsa lisäksi myös sen kookkaasta päästä ja pään hieman koverasta takaosasta. Hevosmuurahaisen keskiruumis on yleensä väritykseltään punaruskea, kun taas sen pää ja ruumiin takaosa ovat tummat. Jotkut hevosmuurahaiset voivat kuitenkin olla väritykseltään kauttaaltaan tummia.
  • Mustamuurahaisen tavoin hevosmuurahainen on liikkeellä toukokuusta syyskuulle.
  • Hevosmuurahainen voi olla haitallinen, mikäli se pääsee tekemään pesänsä rakennuksen kantaviin rakenteisiin. Hevosmuurahaiset jyrsivät mielellään vanhempien rakennusten pehmeää puuta, johon ne ovat myös taipuvaisia tekemään pesiään.

Muurahaisten torjunta-aineet

Muurahaisten torjunta sisätiloissa kannattaa aina, sillä vaikka riesana olisivatkin pelkästään sokeri- tai mustamuurahaiset, voi olla pelkästään ajan kysymys, milloin talon rakenteille haitalliset hevosmuurahaiset löytävät paikan päälle. Kun muurahaisten torjunnan hoitaa kerralla kuntoon ja torjuntaan valittua tuotetta käytetään asianmukaisella tavalla, muurahaisten läsnäolosta ja hevosmuurahaisten mahdollisesti aiheuttamista vahingoista ei enää tarvitse murehtia. Torjuntapuuhiin kannattaa ryhtyä jo keväällä ensimmäisten muurahaisten ilmaannuttua sisätiloihin. Torjunta on myös tärkeää muistaa toistaa pitkin kesää säännöllisin väliajoin torjuntatuotteen vaikutusajan mukaan, jotta ongelma ei pääse uusiutumaan.

Muurahaisten torjunta sisällä onnistuu usein erilaisin keinoin, joista voi valita itselleen mieluisimman vaihtoehdon. Alle olemme koonneet viisi muurahaisten torjunta-ainetta ja syöttiä, joista jokainen sopii muurahaisten torjuntaan ja häätämiseen kodin sisätiloissa. Näiden torjuntakeinojen avulla voit päästä kätevästi eroon muurahaisista tehdäksesi sisätiloista huomattavasti viihtyisämmät kesäkauden aikana. Kunkin alla mainitun tuotteen kohdalla on luonnollisesti syytä noudattaa aina käyttöohjeita parhaan mahdollisen lopputuloksen saamiseksi.

Muurahaisspray

Muurahaisspray on suihkemuotoon pakattu, muurahaisten torjuntaan kehitetty tuote, joka pystyy torjumaan muurahaisten lisäksi myös muita ryömiviä hyönteisiä, kuten esimerkiksi yleisesti kotitalouksien riesana esiintyviä sokeritoukkia. Käyttövalmis suihke voi vaikuttaa suihkutettavissa paikoissa jopa kuuden viikon ajan, joskin vaikutuksen kesto vaihtelee käsiteltävän pinnan materiaalin mukaan. Muurahaissprayta voidaan käyttää ympäri vuoden.

Muurahaissprayta voidaan suihkuttaa asuintilojen lisäksi myös parvekkeelle tai terassille estämään pienten ja vikkelien ryömijöiden sisäänpääsyä. Asuintiloissa tuotetta kannattaa suihkuttaa etenkin jääkaapin alle, listojen rakoihin sekä muihin koloihin ja rakoihin, jotka ovat ihanteellisia piilopaikkoja muurahaisille ja muille ryömiville hyönteisille. Muurahaissprayta käyttäessä on tärkeää huomioida, ettei tuotteella käsiteltyjä pintoja puhdisteta torjunnan aikana, jotta tuote pysyy varmemmin pinnoilla ja pystyy tehoamaan mahdollisimman hyvin.

Muurahaisaerosoli

Vaihtoehto muurahaisspraylle on muurahaisaerosoli,   joka on pulloon pakattu, tuoksultaan mieto sumute. Muurahaissprayn tavoin muurahaisaerosoli on kehitetty muurahaisten lisäksi myös muiden ryömivien hyönteisten torjuntaan sisätiloissa, ja myös tätä torjunta-ainetta voidaan käyttää läpi vuoden. Kun aerosolia sumutetaan rakoihin ja koloihin, se alkaa vaikuttaa nopeasti. Muurahaisspraysta poiketen muurahaisaerosolissa on sumutusputki, jonka tarkoituksena on tehdä erilaisten ahtaiden ja vaikeapääsyisten rakojen ja halkeamien käsittelystä mahdollisimman vaivatonta.

Pölyte

Suihkeen ja sumutteen sijaan muurahaisten torjuntaan voidaan ottaa avuksi myös pölyte,  , joka voi tarjota korkeintaan kuuden viikon pituisen vaikutuksen käsiteltävästä pinnasta ja ympäröivistä olosuhteista riippuen. Pölyte on sekin suunniteltu torjumaan sekä muurahaisia että muita ryömiviä hyönteisiä, kuten muun muassa sokeritoukkia ja maasiiroja, ja se vaikuttaa aina niiden pesiin asti. Suihkeesta ja sumutteesta poiketen pölyte on kehitetty sisätilojen sijaan ulkotiloissa käytettäväksi. Pölytettä sirotellaan suoraan hyönteisten esiintymispaikkoihin, kuten esimerkiksi muurahaispesien kulkuaukkoihin sekä koloihin ja rakoihin rakennusten välittömässä läheisyydessä. Tuotteelle paras käyttöaika on huhtikuun ja syyskuun välisenä ajanjaksona.

Muurahaisrasia

Muurahaisrasia on kätevä vaihtoehto muurahaisten torjuntaan. Siisti ja helppokäyttöinen muurahaisrasia kätkee sisäänsä muurahaisia puoleensa houkuttelevan syötin, jonka muurahaiset ottavat mukaansa ja kuljettavat pesäänsä, minkä seurauksena koko pesä tuhoutuu. Muurahaisrasia on suunniteltu sopimaan sekä sisä- että ulkokäyttöön ja sen voi sijoittaa muurahaisten suosimille kulkureiteille esimerkiksi keittiöön, kellariin, kuistille tai terassille. Muurahaisrasia sopii ympärivuotiseen käyttöön ja se poistetaan, kun muurahaiset ovat hävinneet. Muurahaisrasiaa käytettäessä on tärkeää ottaa huomioon, ettei muurahaisille ole tarjolla syötin sisältävän rasian lisäksi muuta syötävää, kuten ruoantähteitä.