Tomaatit ovat yksi helpommista ja kasvattajansa palkitsevimmista vihanneksista. Muutaman asian tekeminen oikein on kuitenkin edellytys onnistuneelle sadolle.

Valitse alueellasi hyvin menestyvä tomaattilajike. Paikalliset viljelijät sekä puutarhaliikkeiden kauppiaat osaavat neuvoa lajikkeen valinnassa parhaiten. Osta terveitä taimia ja istuta ne hyvin muokattuun, syvämultaiseen ja lannoitettuun maahan aurinkoiselle paikalle. Tomaatit juurtuvat syvälle, joten ravinteikkaan kasvualustan tulisi olla ainakin 60cm syvä.

Istutuksen jälkeen kastele kasvualusta taimen ympäriltä kunnolla ja pidä se tasaisen kosteana. Tomaatti ei kestä kylmää, joten älä kastele sitä kylmällä vedellä. Noin kuuden viikon kuluttua istutuksesta lannoita kasvualusta typpipitoisella lannoiteliuoksella. Tämän jälkeen lannoita kasvia säännöllisesti, mutta säästeliäästi.

Tue kasvi sitomalla se tukikeppiin. Tee tukisidoksesta kuitenkin tarpeeksi löysä, ettei kasvi vahingoitu. Tomaatti ei tuota hedelmiä ilman onnistunutta pölytystä. Halutessasi voit varmistaa pölytyksen täristämällä kasvia sen tukinaruista.

Tomaatin kasvatus ruukussa

Tomaatin kasvatus ei vaadi suurta puutarhaa, vaan onnistuu myös esimerkiksi parvekkeella. Tomaatit viihtyvät hyvin myös ruukuissa säilyttäen makunsa. Lisäksi ne kypsyvät ruukussa nopeammin kuin puutarhassa.

Onnistut parhaiten tilavan ruukun avulla, joka on vähintään 40cm syvä ja leveä. Lämpöä kaipaavalle tomaatille sopii parhaiten muovinen ruukku. Vältä kuitenkin tummia muoviruukkuja, jotka auringonvalossa ollessaan kuumenevat liikaa ja polttavat tomaatin juuret. Huolehdi, että ruukussa on reiät ylimääräisen veden poisvalumista varten. Voit myös salaojittaa ruukun kevytsoran tai kivien avulla.

Ruukussa oleva tomaatti saa ainoastaan ne ravinteet joita sille annat. Mullaksi sopii ravinteikas, kalkkipitoinen multaseos. Lähes kaikki tomaateille tarkoitetut lannoitteet sisältävät kalkkia, joka on tomaattien kypsymisen kannalta tärkeä ravinne.

Älä täytä ruukkuja täyteen mullalla, vaan laita sen pinnalle 2-5cm kerros ruukkusoraa tai katetta. Ne vähentävät veden haihtumista ja säilyttävät mullan lämpötilan tarpeeksi matalana. Suojaa tomaatit voimakkaalta auringonvalolta parvekkeella tai terassilla.

Pidä ruukkumulta kosteana. Alkukesästä kasvia voi kastella harvemmin, sillä juuret eivät ole vielä ehtineet täyttää ruukkua. Tomaatin kasvettua keskikesällä tulee kasvia kastella päivittäin. Huolehdi, että vesi imeytyy multaan eikä valu astian läpi ulos.

Ruukussa kasvatettavaa tomaattia täytyy lannoittaa useammin kuin puutarhassa kasvatettavaa. Kastellessasi kasvia huuhtelet samalla lannoitetta pois, joten lannoittaminen on tärkeää koko kasvukauden ajan 10 päivän välein.